Give me that Slow Knowing Smile

Jokin aika sitten postasin Kampin uudesta helmestä, Why Join The Navy When You Can Be A Piratesta. Linkki kahvilan sivuille TÄSSÄ ja aiempaan postaukseeni TÄSSÄ.

Pakko pikaisesti tehdä aiheesta uusi postaus, sillä Why join the navy when you can be a pirate juuri määritteli asiakaspalvelun täysin uudestaan.

Reilu viikko sitten kävin nappaamassa perinteeksi muodostuneen aamiaissmoothien ja kahvilassa soi ihana indiebiisi. Pari tuntia myöhemmin en vieläkään ollut saanut googlattua kappaletta, joten kysäsin Why Joinista neuvoa. Eivät osanneet kassan neidot suoralta kädeltä sanoa, mikä kappale oli pari, kolme tuntia aiemmin soinut silloin, mutta tänään, VIIKKO kyselyni jälkeen, tuli meilillä tieto oikeasta kappaleesta.

En todellakaan olisi uskonut, että vielä viikon jälkeen jaksavat mulle kappaletietoa ilmoittaa.

Ihan uskomatonta palvelua, vautsit! Tämän kunniaksi siis metsästyksen tulos:

PS Tähän asti olen ollut niin vanhanaikainen, että kuullessani kappaleen, josta pidän, olen kirjoittanut jonkun verran sanoja ylös ja googlaillut biisin sitten. Tämän insidenssin jälkeen siirryin Shazamin käyttäjäksi, kun hakusanat ”whistling”, ”indie”, ”woman” ja ”give it to me” eivät tätä kappaletta osanneet minulle metsästää 😀

PPS Biisi pääsi vakkarilistan lisäksi myös aamulistalleni Spotifyssa.

PPPS Toivottavasti joskus osaan itsekin yllättää ihmisiä näin hyvällä palvelulla töissäni.

Mainokset

Bitter Tea.

Liian happamaksi haudutettu tee on muuten pahaa. Ja ainakin itse saan niistä (parkki?)hapoista pakin melkoisen sekaisin.

No, ylläoleva alustus ei liity päivän aiheeseen mitenkään muuten, kuin yhtenä levyn nimenä.

Aiheena on minulle kovin rakas, ihanan raamatullisesti nimetty The Fiery Furnaces. Kyseinen britti-indiebändi toimi aktiivisena 2000 – 2011. Tällä hetkellä ovat edelleen ”tauolla” ja jäsensisarukset Matthew ja Eleanor Friedberger keskittyvät soolouriinsa.

Törmäsin Fiery Furnacesiin aikoinaan ihan vahingossa Spotifyssä. Ensimmäinen kappale, jonka kuulin, oli The End is Near. Synkkä nimi, mutta ihanan hilpeä kappale (joka tekee siitä toki vielä synkemmän). Seuraavaksi kuuntelinkin sitten levyjä yksi kerrallaan ja sain todeta, että kyseessä on kyllä taitava kaksikko. Hyvin omalaatuista ja tunnistettavaa, silti helposti kuunneltavaa, musiikkia.

Well it’s been a long time, long time now since I’ve seen you smile.

Onko indieyhtye nimeltä Beirut Sinulle tuttu? Jos ei ole, niin suosittelen lämpimästi tutustumaan.

Wikipedian melkoi toimiva kuvaus Beirutista on seuraava: Beirut on yhdysvaltalainen yhtye. Se sai alkunsa Zachary Condonin sooloprojektina, josta myöhemmin kehittyi hänen luotsaamansa yhtye. Beirutin ensiesiintymiset olivat New Yorkissa toukokuussa 2006, jolloin se promotoi debyyttialbumiaan Gulag Orkestar. Yhtye yhdistelee itäeurooppalaisia ja kansanmusiikin elementtejä länsimaiseen pop-musiikkiin.”

Ensimmäinen reaktio itselläni Beirutiin oli: ”Enpä oo ikinä mitään tällaista kuullut”. Pian olinkin jo koukussa. Debyyttialbumi Gulag Orkestar on aivan huippupaketti, josta pysyvästi soittolistalleni ovat päätyneet The Gulag Orkestar, Scenic World, Elephant Gun ja The Long Lost Island Sound, mutta muitakaan biisejä en skippaa, kun soimaan päätyvät.

Ehdoton lempibiisini on kuitenkin The Flying Club Cup -levyn NANTES.

Beirutin kaikki levyt ovat toimivaa kesämusiikkia, mansikkamehua vaan mukiin ja leppäkerttuja pällistelemään! Uusimman No, No, No -levyn pitäisi putkahtaa korviemme iloksi syksyllä 2015. Levyn nimeä kantava sinkkulohkaisu löytyy jo Spotifysta ja YouTubesta.