Joulukalenteri #3

En missään nimessä popittanut tätä (ja muutamaa muutakin ”joulu”biisiä jo lokakuussa…)

 

Sitäpaitsi on tärkeää muistaa, että Coldplay jyrää.

 

 

Mainokset

Death and All His Friends

Kotiväki huvittui eilen melkoisesti kun huomasi kännykkäni näytöllä muistilapun, jonka tekstisisältö oli ”Coldplayta on cool vihata”. Olin kirjoittanut itselleni kärjistetysti muistiin seuraavan bloggauksen aiheen ja toki sellaisenaan näytöllä kököttävänä tekstinä muistiinpano oli hieman viihteellinen – ihan kuin tarvitsisin päivittäin muistutuksen siitä, että olen cool mikäli en pidä Coldplaysta.

Mä tavallaan pidän Coldplaysta. Osittain vihaan, osittain rakastan, keskiarvona siis tykkään ainakin jonkun verran.

Tuntuu, että vallitseva Coldplay-inho kumpuaa kahdesta syystä: joko Chris Martinia pidetään mulperona (en tunne miestä, joten paha sanoa) tai sitten ex-puolisostaan Gwyneth Paltrowsta ei pidetä. Kumpikaan syy ei oikein oikeuta olemaan pitämättä yhtyeen musiikista, though. Toisaalta, olen paraskin puhuja, koska en voi sietää Oasiksen musiikkia ja syynä nimenomaan on mulperoina pitämäni Gallagherin veljekset. Voi toki myös olla, että vallitseva Coldplay-inho on mun kuvitelmaa?

Mä EN pidä A Rush of Blood to the Head -levystä, joka sisältää ylisoitetut klassikot Clocks, The Scientist ja In My Place. Todennäköisesti näistä oli ylitarjontaa levyn ilmestymisaikoihin ja biisit vaan pursuavat ulos jokaisesta mahdollisesti aukosta.

Sen sijaan Viva la Vida (and Death and All His Friends) on kovastikin mun makuun, pääosin uskomattoman upean nimikkokappaleensa vuoksi. Myöskin Chris Martinin lauluäänestä ja yhtyeen soundista pidän kovinkin paljon. Onhan musiikki toki omaan makuuni pääosin liian hempeää ja ällöilyt kuten Fix You (prinssihäät, hei!!) ja Every Teardrop is a Waterfall eivät makuuni istu, mutta pääosin täysin toimivasta taustamusiikista on kyse.

Kuulin itseasiassa Viva la Vidan ensimmäistä kertaa Forkin coveroimana. (Fork on mun ehdoton lemppari suomalaisista a cappella -yhtyeistä).

(Kasperin ilmettä kohdassa 1:37 on tullut katseltua varmaan muutaman tunnin verran!)

Vertailuksi alkuperäinen Coldplayn versio

Viva la Vida!

Edellisestä postauksesta saatiin hyvä startti lempparibiiseihin ja kun Spotify nyt niitä putkeen mulle mukavasti syytää, niin listataanpa muutamia ja linkataankin pari.

Musiikkimakunihan on, kuten aiemmin kerroinkin, hyvin Manic Street Preacherseihin painottunutta 😉 Se ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö arvostaisi useita muitakin yhtyeitä! 😀

Hauskaa on se, että listaukset lempibändeistä ja lempibiiseisestä eroavat toisistaan noin niinkuin artistirintamaa ajatellen hyvinkin paljon. En missään nimessä sanoisi Regina Spektoria tai Coldplayta lempiartistikseni, mutta parhaiden biisien listalle pääsevät molemmat.

Niin, listaa siis:

  • Coldplay – Viva la Vida (FORKin esittämänä vielä parempi!!)
  • Regina Spektor – Call them Brothers
  • (Adele and) The Racounteurs – Many Shades of Black
  • Amy McDonald – This is Life
  • Radiohead – A Wolf at the Door
  • Pariisin Kevät – Saari
  • Muse – MK Ultra
  • Waldeck – Memories
  • Gypsy and the Cat – Piper’s Song
  • The Strokes – Call it Fate, Call it Karma
  • Red Hot Chili Peppers – Road Trippin’
  • Kings of Leon – Sex on Fire
  • Mark Lanegan & Isobel Campbell – Come Undone
  • Beirut – Nantes

Kuunnellaanpa muutama:

Piper’s Song on tässä Remixinä, mut tää on aivan mahtava remix ja alkup. versio löytyy mm. Spotifystä ja toki YouTubestakin!