In the white room with black curtains near the station

Katso myös aikaisempi postaus Miltä Sinun työhuoneessasi näyttää?

Olen harvinaisen onnekas työpaikkani sijainnin suhteen. Kuljin töihin ensimmäiset 4 vuotta Keravalta ja nyt jatkossa Mäntsälästä. Työpaikka on Stadissa, mutta onnekseni just niin keskustassa, että kulkeminen ei haittaa yhtään.

Mä tykkään siitä, että on työmatka. Se pieni eikenenkäänmaa kodin ja työpaikan välillä. Päivittäinen juna-ajelu on mulle aikaa ravistella työt pois päästä ja siirtyä kotiajatteluun.

Nuorempana olin töissä n. 500 metrin päässä kotoa. Tämä johti itselläni siihen, että työpäivät venyivät helposti pari tuntia laskettua pidemmiksi, kun tiesi, että kotona on parin minuutin päästä jos niin haluaa.

Sain töissä paljon ihmetystä siitä, kuinka jaksan kulkea Mäntsälästä asti Stadiin jatkossa. Helposti. Työmatka kaikkineen (kotoa asemalle, junailu, asemalta töihin) kestää n. 50 minuuttia. Mäntsälästä saa nousta lähes tyhjään junaan, ottaa ikkunapaikan ja nukkua seinään nojaten. Tai kaivaa kirjan esiin ja olla aivan eri maailmassa reilun puolen tunnin junamatkan.

En myöskään tahtoisi asua skutsilla, jos mulla ei olisi syytä liikkua myös Stadissa päin. Tällä yhdistelmällä (työt Stadissa, koti landella) tuntuu, että saan best of both worlds. Asua rauhallisella omakotitaloalueella isossa talossa, omalla pihalla ja omassa rauhassa, mutta kuitenkin päivittäin olla Helsingin hälinän ja palveluiden päässä.

Työpaikalla Annankadulla minua odottaa joka aamu ihana työhuone ihanien kollegoiden kanssa jaettuna. Meillä on semiavokonttori, eli jaettuja huoneita. Meidän huoneessa meitä istuu 3: kaks juristia ja mää. Henki on hyvä, Radio Aalto saa pauhata ja yhteinen kapselikone on kiva lisä työpäiviin. Itse en kaipaisi enää omaa huonetta. Edellisessä työssä sellaiseen oli optio, mutta assarina tuntuu paljon järkevämmältä olla lähellä tiimiään, jotta on helposti käytettävissä myös ad hoc -asioihin.

Ihanaa ihanaa ihanaa!

image1image3

Mmmmitä? Tästähän meinas unohtua kappale. Laitetaanpa sellainenkin, kas näin:

Mainokset

Why Join The Navy When You Can Be A Pirate?

Helsingin uusin hipsteritaivas (tai -helvetti, toiset tykkää äidistä, toiset tyttärestä) on avattu Annankadun tai Eerikinkadun kulmaan. SEK & GREYn rakennuksen alakerran tiloja rempattiin lähes puoli vuotta, jonka jälkeen oven yläpuolelle ilmestyi houkutteleva BAR -teksti.

Lopulta syksy koitti ja paikka aukesi. Minulta meni vielä kuukauden verran tajuta paikan nimi (Why join…) koska sitä ei isolla ja selkeästi ulkopuolella lukenut, mutta onneksi NYT-liite oli minua viisaampi.

Muutamat kaverit ovat lounasaikaan käyneet nauttimassa salaattia tai Make your own ramen -annoksia, itse olen keskittynyt aamiaistarjontaan Päivän smoothien muodossa.

Iso ja herkullinen, päivittäin vaihtuva tuoresmoothie maksaa 5,90. Tänään vuorossa oli avokado-porkkana-appelsiini.

Kiva mesta ainakin aamupalan hakijalle ja (mainosalan)väkeä näkyy paikassa olevan kellonaikaan katsomatta.

Brekkari

Miltä Sinun työhuoneessasi näyttää?

Jaan työhuoneen tällä hetkellä yhden, pian kahden kollegan kanssa.

Ystävämme Dolce Gusto päivystää ja auttaa hädässä!
Ystävämme Dolce Gusto päivystää ja auttaa hädässä!

Koska jaettu ilo on moninkertainen ilo, meidän huonesynergiamme toimii mitä mainioimmin ja huoneessa näyttää (ainakin mun kolmanneksessa) oikein kivalta.

Tässä siis kuvaesitys työhuoneestani. Miltä Sinun työhuoneessasi näyttää?

Ikkunat Annankadulle
Ikkunat Annankadulle

work3 work4 work5 work6 work7 work8

Läppärireppu odottaa tuolilla päivän loppumista :)
Läppärireppu odottaa tuolilla päivän loppumista 🙂