Adjö Viking Line ja tapauskohtainen harkintasi. 

Saimme isoveljeltäni ja puolisoltaan aivan mahtavan joululahjan: lähdemme koko meidän nelipäinen sisarusparvi avec ruotsinristeilylle. Laivaksi oli alunperin valikoitunut Viking Line edullisten hintojensa vuoksi.

Näin kuukautta ennen reissua päätimme vielä tsekata, että varauksen suhteen kaikki on kunnossa. Meitä lähtijöitä kun on kahdeksan ja ikähaarukkamme juuri täysi-ikäisyyden saavuttaneista neljääkymppiä hipoviin.

Olimme jo aiemmin selvitelleet Viking Linen kanssa holhoojakelpoisuuttamme seurueemme vesoille. Kuten jo mainitsinkin, olemme kyllä kaikki täysi-ikäisiä, mutta koska kolme meistä on alle 21-vuotiaita, tarvitsevat he risteilylle holhoojan. Tämän ei pitänyt olla ongelma: meitä on lähdössä kolme yli 30-vuotiasta, näistä yksi on yhden alle 21-vuotiaan veli, kaksi sosiaalityöntekijää, yksi kolmen lapsen äiti, kolme työssäkäyvää… Seurueestamme neljä jakavat saman kasteessa saadun sukunimen. Yksi on streittari. Laajassa käsityksessä olemme myös saman perheen edustajia. Epäluotettavaa sakkia, kyllähän sen kuvauksestakin huomaa. Lähtijäjoukkomme keski-ikä on 26 ikävuoden paikkeilla. Viisi meistä siten oli joka tapauksessa pääsemässä reissuun ihan omin, ikävuodellisin, avuin.

Viking Linen sääntöjen mukaan yksi holhoojakelpoinen saa holhota kolmea risteilyn ikärajan alittavaa. Piece of cake: veli holhoaa veljeään, kaksi muuta pääsevät näin mukaan, heille kun on vielä dedikoidut yli-ikäiset messissä ja lupalaput vanhemmiltakin hoituu.

Ehei! Eijei. Eijeijei. Viking Line, joka kyllä puhelimitse kertoi käyttävänsä näissä asioissa tapauskohtaista harkintaa, käyttää tapauskohtausta harkintaansa tasan siihen, kuinka ystävällisesti EI puhelimessa ilmoitetaan. ’Meillä holhooja voi olla isä, äiti, isovanhempi tai isän tai äidin sisarus’. Tapauskohtainen harkinta meidän tapauksessa tarkoitti siis sääntöjen toistamista ääneen.

-Miksi täti käy, sisko ei?

-Meillä on tämä sääntö.

Ah. Sense. This makes none. Miehelläni on muuten tätinsä kanssa yhtä paljon ikäeroa kuin vanhimmalla ja nuorimmalla veljelläni.

Säännöt ovat sääntöjä, sen toki ymmärrän, mutta Viking Line olisi voinut hyvän asiakaspalvelun hengessä palvella meitä ystävällisesti ja olla mainitsematta tapauskohtaista harkintaa tai HARKITA TAPAUSKOHTAISESTI. Tai miettiä sääntöjään ylipäätään.

Hätäähän tässä ei ole. Iloiseen naapuriin seilaa vihaisten punaisten lisäksi myös iloiset siniset. Silja ei ollut ykkösvaihtoehtomme hintansa vuoksi, mutta tämän punaisen joukkueen kanssa käydyn taistelun jälkeen meillä ’aikuisilla’ vaihtui kyllä palveluntarjoajapreferenssi. Silja palveli meitä erittäin ystävällisesti, mikään ei ollut ongelma ja saimme sählätä varaustamme eestaas kaikessa rauhassa.

Nyt hyvillä mielin reissuun Siljalla, jossa täysi-ikäiset ovat haluttuja asiakkaita ja nuortakin aikuista kohdellaan aikuisena.

Terveisemme Viking Linelle: on hienoa tietää, että holhoojaksi käy mummo Alzheimerin tautinsa kanssa tai täti, jota en ole nähnyt vuosikymmeneen. Sääli, että hyvin läheinen ja reilusti vanhempi veli on Teidän kannalta turha sukulainen noiden edellämainittujen helmien rinnalla. Te ette pääse nyt kuulemaan mun Lime in a Coconut -tulkintaa. In your faces! 

Btw: Laivayhtiöiden ikäraja- ja holhoojasääntötiukennukset liittyvät paljolti mm. abiristeilyihin, joille holhoojia on etsitty median mukaan mm. Tinderistä. Me sisarukset ollemme ihan oikeasti sisaruksia keskenämme, emme Tinder-sisaruksia, jos Viking Line tätä epäilit. Tän verikytköksen näkee jo naamasta, kiitos isän puolen geenien. 

 Tinder-setä vois kyl olla hauskaa löytää. Off to Tinder. Away from NGLI. 


 

Tässä muuten vielä otteet VikingLinen ja SiljaLinen holhooja/valvojasäännöistä 24.2.2017:

Viking Line

Holhooja

Kuka voi toimia holhoojana yksittäisille henkilöille, jotka eivät täytä ikärajavaatimuksia?

  • Vanhemmat, holhooja (myös äiti- ja isäpuoli)
  • Isovanhemmat
  • Vanhempien sisarukset (täti, setä, eno), paitsi Cinderellan risteilyillä Tukholma-Maarianhamina

Lasten ja nuorten toverit mukana matkalla?

  • Kun omat vanhemmat (isä/äiti), holhooja (myös äiti-/isäpuoli) tai isovanhemmat ovat mukana matkalla, yhteensä kolme lasten toveria saa matkustaa perheen mukana.

Tallink Silja

kuka voi toimia valvojana

  • Huoltaja*
  • äiti, isä, muu laillinen holhooja
  • huoltajan on täytettävä kyseisen matkan ikäraja ja oltava täysi-ikäinen
  • yhdellä huoltajalla voi olla enintään 2 valvottavaa omien lastensa lisäksi
  • Perheenjäsen*
  • isovanhemmat
  • täti, setä, eno, veli, sisko
  • perheenjäsenen on oltava vähintään 25-vuotias
  • yhdellä perheenjäsenellä voi olla enintään 2 valvottava
  • Valvoja***
  • valvojan on oltava vähintään 25-vuotias
  • yhdellä valvojalla voi olla enintään 2 valvottavaa
  • valvojan tulee täyttää Tallink Siljan valvojalomake
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s