Vavavavavarsova!

Meidän piti kesälomalla tempaista äkkilähtö Kreikkaan. Valitettavasti heinäkuun lähdehuomennapääsethalvalla -tarjoukset olivat kaikki Turkin suuntaan, eivätkä todellakaan halpoja. Pitkällisen eBookers-selailun jälkeen päädyimme siten ostamaan matkan Varsovaan.

Mun käsityksen mukaan lähdimme pienen (WRONG!) Puolan pieneen (WRONG!) pääkaupunkiin. Pikkuinen googlailusessio kuitenkin onneksi sivisti mua k.o. maan ja kaupungin koosta 😀 

Varsova on kaunis, siisti ja helppokulkuinen kaupunki, jossa uusia upeita pilvenpirtäjiä nousee jatkuvasti. Vanha kaupunki oli hyvin tallinnamainen. Itse odotimme neuvostomaista ja takapajuista meininkiä, joten meille kohde oli todella positiivinen yllätys. 

Finnair/Norra lensi Helsinki-Vantaalta Varsovaan 1 h 40 min söpöllä pikkukoneella.

Taksi lentokentältä keskustaan olisi maksanut n. 10 e (valuuttana Puolassa on zloty). Me valitsimme kuitenkin julkisen liikenteen, jolloin keskustan Centralnalle pääsi alle eurolla nassu. Junat lähtevät lentokentältä ja opasteet olivat erinomaiset. Junat S2 ja S3 tohottivat molemmat keskustaan. Lentokenttä on julkisen liikenteen ykkösvyöhykkeellä. Kertalippu maksoi 3,5 rahaa, mutta itse kuljimme 24 h lipuilla (15 rahaa) sekä viikonloppulipulla (pe klo 19 – ma klo 09, 24 rahaa). 

Majoituimme Platinum Residence -huoneistohotellin Master Corner Suitessa, jonka hinta oli n. 50 e / yö. Sijainti lähes keskustassa, iso huoneisto (yli 50 m2) ja hyvät kulkuyhteydet olivat valintakriteereitämme. Kyseessä on 24 h respalla varustettu kahden tornitalon huoneistohotelli. Samasta kompleksista löytyi useita ravintoloita, kahvila ja ruokakauppa. Huoneisto oli todella siisti ja hyvin varusteltu, mutta pientä pintaremonttia kaipaava. 


Näkymä 11. kerroksen parvekkeeltamme oli melko huumaava.


Rahaa ei Varsovassa saanut kulumaan vaikka yritti. Kulkeminen, syöminen ja juominen on naurettavan halpaa ja ostostelunkin teki reilusti Suomen hintoja halvemmalla. 

Suosittelemme Varsovassa:

Caffe Kafka – edullinen opiskelijoiden suosima ravintola, jossa erinomaista ruokaa ja ihana tunnelma


Ravintola Ruccola – ihana italialainen ravintola, pirun hyvät pastat


Eläintarha – oikein siisti ja sopivan kokoinen eläintarha, isot aitaukset ja hyvinvoivan näköiset eläimet


Kulttuurin ja tieteen palatsin näköalatasanne 30. kerroksessa – näköala yli koko kaupungin jokaiseen mahdolliseen suuntaan

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s