Death and All His Friends

Kotiväki huvittui eilen melkoisesti kun huomasi kännykkäni näytöllä muistilapun, jonka tekstisisältö oli ”Coldplayta on cool vihata”. Olin kirjoittanut itselleni kärjistetysti muistiin seuraavan bloggauksen aiheen ja toki sellaisenaan näytöllä kököttävänä tekstinä muistiinpano oli hieman viihteellinen – ihan kuin tarvitsisin päivittäin muistutuksen siitä, että olen cool mikäli en pidä Coldplaysta.

Mä tavallaan pidän Coldplaysta. Osittain vihaan, osittain rakastan, keskiarvona siis tykkään ainakin jonkun verran.

Tuntuu, että vallitseva Coldplay-inho kumpuaa kahdesta syystä: joko Chris Martinia pidetään mulperona (en tunne miestä, joten paha sanoa) tai sitten ex-puolisostaan Gwyneth Paltrowsta ei pidetä. Kumpikaan syy ei oikein oikeuta olemaan pitämättä yhtyeen musiikista, though. Toisaalta, olen paraskin puhuja, koska en voi sietää Oasiksen musiikkia ja syynä nimenomaan on mulperoina pitämäni Gallagherin veljekset. Voi toki myös olla, että vallitseva Coldplay-inho on mun kuvitelmaa?

Mä EN pidä A Rush of Blood to the Head -levystä, joka sisältää ylisoitetut klassikot Clocks, The Scientist ja In My Place. Todennäköisesti näistä oli ylitarjontaa levyn ilmestymisaikoihin ja biisit vaan pursuavat ulos jokaisesta mahdollisesti aukosta.

Sen sijaan Viva la Vida (and Death and All His Friends) on kovastikin mun makuun, pääosin uskomattoman upean nimikkokappaleensa vuoksi. Myöskin Chris Martinin lauluäänestä ja yhtyeen soundista pidän kovinkin paljon. Onhan musiikki toki omaan makuuni pääosin liian hempeää ja ällöilyt kuten Fix You (prinssihäät, hei!!) ja Every Teardrop is a Waterfall eivät makuuni istu, mutta pääosin täysin toimivasta taustamusiikista on kyse.

Kuulin itseasiassa Viva la Vidan ensimmäistä kertaa Forkin coveroimana. (Fork on mun ehdoton lemppari suomalaisista a cappella -yhtyeistä).

(Kasperin ilmettä kohdassa 1:37 on tullut katseltua varmaan muutaman tunnin verran!)

Vertailuksi alkuperäinen Coldplayn versio

Mainokset

7 kommenttia artikkeliin ”Death and All His Friends

  1. Viva la vida on kyllä ihan oikeasti Coldplayn ainut oikeasti hyvä levy! kuuluu ihan mun lemppareihin 🙂 eritoten tosiaan nimikkobiisi Viva la vida.

    Tykkää

  2. Tai oikeestaan nyt ku kuuntelin ton levyn PIIIIIIIIITKÄSTÄ aikaa ni toi koko levyn loppupuoli on ihan mielettömän hyvä – Viva la Vidasta alkaen

    Tykkää

  3. Mut sillee jännä, et vaikka mäkin tykkään vaan tästä yhestä levystä, ni mä oon kyl laskenu itteni siihen kastiin joka pitää Coldplaysta, eikä suinkaan siihen inhoavaan kastiin vaikka Chris Martin onkin aika ällö.

    Tykkää

  4. Ja NYT kun kuuntelen jo toista kertaa albumia läpi, ni eihän täällä oo yhtän huonoa biisiä 😀 olin ihan unohtanu miten upea tää biisi 42 esim on. Mut joo parhaat on loppupäässä ja tää levy on aina ollu mulle se ainoa ja oikea Coldplayn levy.

    Tykkää

  5. Interesting!
    Munkaan mielestä A Rush… ei ole paras levy missään nimessä. Itselle tärkeimpiä ovat ehdottomasti debyytti sekä X&Y. Viva la Vidankin omistan, mutta sen kuuntelu jäi jo ilmestyessään aika heikoille, eikä uudempi tuotanto ainakaan ole iskenyt.

    Mielestäni Coldplayn vihaaminen on suoraan kytköksissä yhtyeen suosioon. Kyllä ekan ja tokankin levyn aikoihin oli vielä coolia sanoa pitävänsä bändistä. Sitten suosio räjähti, Coldplaysta tuli synonyymi massojen musiikille, eikä siitä ollut lupa pitää tai leimautui juntiksi. No, mun mielestä niiden musiikki on vaan muuttunut vähän tylsäksi. Tai sellaiseksi, etten löydä sieltä itselleni sopivaa tunteen paloa.

    Mutta Parachutes ja X&Y ovat edelleen rakkaita!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s