Your ass belongs to me now!

Saako uudesta Musesta olla pitämättä?

Aloin pohtia tätä tosissani, kun Musen The 2nd Law albumi ilmestyi. Tuntui, että levy sai hirveää hypetystä vaikka sisältö ei mielestäni sitä ansainnut.

The Resistance oli vielä kokonaisuutena erinomainen ja sisälsi kaikenlisäksi muutamia kunnon helmia (MK Ultra, Unnatural Selection, Guiding Light). Odotukset olivat siten The 2nd Lawinkin kohdalla korkealla. Mutta ei voi kauhalla ottaa jos lusikalla annetaan – levyhän oli ihan täyttä skeidaa. Survival ja Madness saavat pääosin pään kipeäksi ja loppulevyltäkään ei yksikään biisi päätynyt vakisoittoon.

No, yksi hairahdus toki sallitaan, joten Dronesilta uskalsi vielä odottaa jotain – onhan Matthew Bellamylla takana ero, josta olisi voinut raapia hyvääkin energiaa levyn tekoon. No, toisin kävi. Kuuntelin Dronesin tänään läpi oikein ajatuksen kanssa ja yksittäisiä biisejä olen kuunnellut sitä mukaa kun niitä on julkaistu. Sävelkulut toistavat Musen aiempia biisejä, sanoitukset kuulostavat teiniangstissa kirjoitetuilta ja Matthewn ääni ei kanna entiseen tapaansa. (Aikoinaan muse.mu -forumilla pyöri linkki aivan mahtavaan lyriikkageneraattoriin, jonka käyttöön jopa Matt itse tuntuu alentuneen 😉

Minä en pidä uudesta Musesta ja voin sen selkä suorassa sanoa. Uudelta Drones-levyltä pistin Spotifyssa plussan yhdelle kappaleelle (Revolt) – toki sekin on enemmän kuin mitä The 2nd Lawlta listalle jäi. Toki samalla kun inhoni tässä julistan, saan monet haukut niskaani, koska Muse tuntuu yhtyeenä olevan niin pyhä, että moitteen sijaa ei saisi löytyä.

Mainokset

3 kommenttia artikkeliin ”Your ass belongs to me now!

  1. Hmmhmm. Mä en itse usko Musen pyhyyteen, koska tuntuu, että todella moni menneiden vuosien fani ja musiikin suurkuluttaja on viime aikoina ollut pettynyt bändin tekemisiin. Eikä kriitikoiltakaan pelkkiä ruusuja tipu.

    Uudistuminen on hankalaa. Vanhassa pysyminen on hankalaa. Kaikin tavoin menettää faneja, mutta toisaalta voi saada uusia tilalle. Ei oo heleppoo! Ja se, mikä itse säveltäjälle kuulostaa uudelta ja raikkaalta, voi kuuntelijalle olla vanhan kaavan toistoa.

    Mut kuten Provinssissa tuli taas todistettua, Muse on niin sairaan kova livebändi, että Drones annettaneen anteeksi (ja 2nd Law myöskin). Koska eihän nykypäivänä artisti tienaa levyillä, vaan keikoilla. 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s